Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2016

Vantaan nykyinen tiukka linja johtaa mätien omenien kitkemiseen (tapaus Myyrmäen urheilupuisto Oy)

Vantaan Sanomien viime viikon perjantaina uutisoima Myyrmäen urheilupuisto Oy:ssä ennen vuotta 2015 tapahtunut pröystäily on ollut todella törkeää touhua. On selvää, ettei yhtiön rahoilla kustannettuja lukuisia kosteita ravintolailtoja ja kestitsemisiä voida perustella mitenkään halliyhtiölle tarpeellisena toimintana. Yhtiö on vieläpä Vantaan kaupungin kokonaan omistama. Erityisen törkeän toiminnasta on tehnyt se, että touhun maksajana ovat olleet muutenkin ylisuurista harrastusmaksuista kärsivät lasten vanhemmat. Yhtiö on korottanut jatkuvasti kenttämaksuja, mikä on suoraan johtanut harrastusmaksujen kohoamiseen.

Hyvää tässä on vain se, että kaupungin linja on nykyään tosi tiukka ja sisäinen tarkastus laitetaan epäilyksen noustessa heti toimeen. Niin tapahtui myös vuosi sitten keväällä, kun epäilykset tämän tapauksen osalta johtivat poliisille tehtyyn tutkintapyyntöön ja halliyhtiön toimitusjohtajan potkuihin. Viime vuoden alusta halliyhtiö siirtyi VTK Oy:n ja kaupungin liikuntatoimen hallintaan. Aiemman hallinnon saatua lähtöpassit, on kenttämaksujakin saatu laskettua, kun rahaa ei kulu rellestämiseen. Tämä osoittaa, että kaupungin tiukka linja on sekä oikein että myös kannattaa.

Kaupungin tarkan linjan takia paljastuksia tulee ja mädät omenat saadaan paljastettua. Kiitokseni kaupunginjohtaja Kari Nenoselle rohkeasta linjasta.