Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2015

Vantaan valtuusto teki u-käännöksen ja säilytti päivähoidon ryhmäkoot – mitä tapahtui?

Valtuuston maanantainen vuoden 2016 talousarviosta päättänyt kokous oli varsin mielenkiintoinen ajatellen illan kuumimmaksi muodostunutta keskustelunaihetta, päivähoidon ryhmäkokoja ja subjektiivista päivähoito-oikeutta. Kaksi viikkoa aiemmin pidetyssä kaupunginhallituksen kokouksessahan me Vihreät esitimme, että ryhmäkoot säilytetään ennallaan. Meidän esityksemme takana oli silloin vain vasemmistoliitto ja yksi demari, hävisimme asian äänin 13 – 4. Kaupunginhallituksen käsittelyn ja lopullisten valtuuston tekemien talousarviopäätösten välissä oli kaksi viikkoa, jonka aikana paine erityisesti demareita kohtaan oli kuitenkin noussut valtavasti.

Oikeastaan mielenkiintoisin osuus tapahtui kuitenkin jo ennen illan kokousta. Maanantaina aamulla kaupungintalolla pidettiin muita kokouksia ja ryhmien välisiä tapaamisia. Lähes jokaisella tauolla kokoomuksen ja demareiden välillä kävi kuhina. Ilmeet olivat tiukkoja. Ulkopuoliset hätistettiin kauemmaksi kuuntelemasta salaisia keskusteluja. Vielä kaksi tuntia ennen kokousta asia tuntui olevan auki, vaikka siinä vaiheessa yleensä tiedetään tarkkaan, mitä mikäkin puolue tulee kokouksessa esittämään ja kuinka ryhmät eri asioissa äänestävät.

Taustaksi on kerrottava, että Demarit ja Kokoomus ovat ilmeisesti sopineet jo useampi vuosi sitten, että Vantaan talous- ja velkaohjelman hengessä kaupunginjohtajan tekemään budjettiin ei tehdä rahallisia muutoksia, vaikka nimellisesti kaikkien puolueiden väliset ”budjettineuvottelut” käydäänkin. Nuo talousarvioneuvottelut ovat kuitenkin viime aikoina olleet enemmänkin näytelmä, jonka voisi yhtä hyvin jättää väliin, koska kummoisia muutoksia ei budjettiin koskaan tehdä meidän keskisuurten ja pienten puolueiden hyvistä esityksistä huolimatta. Nyt Demareilla oli kuitenkin todellinen paine muokata budjettiesitystä vielä budjettineuvottelujen jälkeenkin juuri ennen valtuustoa, koska valtakunnan politiikassa he ovat puhuneet niin voimakkaasti päivähoidon laadun säilyttämiseksi ennallaan, hallituksen esityksiä vastaan. Näyttäisi todella oudolta, jos he joutuisivat äänestämään valtuustossa meidän vihreiden tekemää päivähoidon laatua puolustavaa esitystä vastaan niin kuin he tekivät kaupunginhallituksessa – se kun olisi niin päinvastainen teko suhteessa heidän politiikkaansa eduskunnassa. Valtuustossa se ei enää jäisi medialta ja kansalaisilta huomaamatta.

En tiedä mitä Mäkisen ja Lindtmanin & co välillä sen päivän aikana tapahtui. Demarit saivat kuitenkin keskenään kasattua päivähoidon ryhmäkokojen säilyttämistä puoltavan kirjauksen, johon heidän mielestään ei tarvittu lisärahaa (todellisuudessa sen hintalappu oli 195 000€, mutta TVO:n hengessä he eivät rahan lisäystä voineet esittää romuttamatta kokonaan yhteistyötä kokoomuksen ja kenties oman kaupunginjohtajansakin kanssa). Kokoomus laski, että Vihreiden ja vasemmiston lisäksi myös muista ryhmistä tulisi esityksen taakse sen verran valtuutettuja, että esitys tulisi illan kokouksessa voittamaan äänestyksen.

Lopulta Kokoomus päätti, ettei voinut jäädä yksin puolustamaan hallituksen päivähoitoleikkauksia ja näyttämään lasten vihaajilta. Niinpä, kun valtuuston kokous kuudelta alkoi, pääsi Tapani Mäkinen illan ensimmäisessä puheenvuorossa kaupunginhallituksen puheenjohtajana paljastamaan ilouutisen: Kokoomus puolustaa lasten hyvinvointia ja tietenkin kannattaa ryhmäkokojen säilyttämistä ennallaan. Jep jep, luonnollisesti.

Subjektiivisen päivähoidon osalta ei käynyt ihan samalla lailla, vaikka Demarit keksivät siihenkin kirjauksen, johon ”ei tarvita lisärahaa” (todellisuudessa sen hintalappu olisi ollut 680 000€). Subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttäminen ei kuitenkaan saanut kannatusta muista puolueista kuin Vihreistä ja vasemmistoliitosta ja se kaatuikin äänin 31-36. Tämä oli ilmeisesti Kokoomuksessa laskettu oikein ja siksi siinä heidän ei ollut tarvetta tehdä u-käännöksiä.

Tässä vielä valtuuston kokouksessa aiheesta pitämäni puheenvuoro:

”Kiitän valtuuston viime tipan käännynnäisryhmiä siitä, että olette kuulleet kuntalaisten huolen ja ymmärtäneet kuinka merkittävää on säilyttää päivähoidon ryhmäkoot ennallaan. Vaikka kaupunginhallituksessa meidän esityksemme takana oli vain vasemmistoliitto ja yksi demari, on hienoa, että olemme nyt kaikki ilmeisesti samanmielisiä ja sen ansioista aikuisten ja lasten suhdeluku tulee säilymään ennallaan. Toki tämän prosessin olisi voinut hoitaa vähän siistimminkin siten, että jo kaupunginhallitus olisi ryhmäkokojen säilyttämistä kannattanut.

Pidetään huolta siitä, että ryhmäkoot säilyvät ennallaan myös 2017, vaikka siinä vaiheessa Vantaan on panostettava siihen yhä enemmän omaa rahaa.

Päiväkodeissa kolmen lapsen lisääminen jo nyt isoihin ja vaativiin ryhmiin on iso asia. Kiire lisääntyy, mahdollisuus huomioda lasten yksilöllisiä tarpeita heikkenee entisestään, työntekijöiden työolot ja mahdollisuus tehdä työnsä kunnolla huononee.

Laadukasta varhaiskasvatusta pidetään yleisesti yhtenä merkittävimmistä syistä mm. suomalaislasten tasaisen hyviin oppimistuloksiin PISA-testeissä. Varhaiskasvatuksen positiiviset vaikutukset näkyvät lasten koko elämän ajan.

Vantaalla on tehty palvelumuotoilun keinoin varhaiskasvatuksessa hienoja uudistuksia, joiden myötä on samalla saatu isoja säästöjä kaupungin kassaan. On hienoa, jos tätä ennakkoluulotonta kehittämistyötä ei nyt palkita päivähoidon henkilökunnan työoloja ja lasten hyvinvointia heikentämällä, vaan voimme edelleen olla ylpeitä hyvin toimivista ja laadukkaista palveluista Vantaalla.”

Päiväkotien ryhmäkoot säilytettävä ennallaan Vantaallakin

 

Varhaiskasvatus on Vantaalla ensi maanantaina kovan paikan edessä. Kaupungin talousarviossa valtuustolle esitetään päivähoidon ryhmäkokojen kasvattamista.

*

Vaikka hallitus onkin päättänyt, että päiväkotien ryhmäkokoja voidaan kasvattaa siten, että lasten suhteellinen määrä nousee seitsemästä kahdeksaan lapseen per aikuinen, tekee jokainen kunta kuitenkin itsenäisesti päätöksen uuden maksimin käyttöönotosta. Helsinki teki jo päätöksen pitää ryhmät ennallaan. Vantaalla tein vastaavan Vihreiden esityksen kaupunginhallituksessa 2.11., mutta se kaatui äänestyksessä 4-13.

 

Päivähoidon laadusta ei kannata tinkiä pienten säästöjen toivossa. Suuremmat lapsiryhmät lisäävät sekä lasten että aikuisten stressiä, haittaavat erityisesti tuen tarpeessa olevien lasten kasvuedellytyksiä ja lisäävät sairauspoissaoloja. Laadukasta varhaiskasvatusta pidetään yleisesti yhtenä merkittävimmistä syistä mm. suomalaislasten tasaisen hyviin oppimistuloksiin PISA-testeissä. Varhaiskasvatuksen positiiviset vaikutukset näkyvät lasten koko elämän ajan.

 

Vantaalla on tehty palvelumuotoilun keinoin varhaiskasvatuksessa hienoja uudistuksia, joiden myötä on samalla saatu isoja säästöjä kaupungin kassaan. Tätä ennakkoluulotonta kehittämistyötä ei pitäisi palkita päivähoidon henkilökunnan työoloja ja lasten hyvinvointia heikentämällä. Nyt kun vielä näyttää siltä, että naapurikunnista ainakaan Helsingissä ryhmäkokoja ei tulla kasvattamaan, Vantaan päätös tulee vaikuttamaan myös siihen, kuinka motivoitunutta osaava henkilöstö on jäämään töihin Vantaalle.

 

Vetoan vielä kaikkiin Vantaan valtuutettuihin. Päätös ryhmäkoista tehdään kaupunginhallituksen esityksen pohjalta 16.11. Erityisesti Vantaan demareilta toivoisin vielä asian harkitsemista uudelleen. Valtakunnallisesti ja naapurikunnissa demarit ovat puolustaneet raivokkaastikin ryhmäkokojen pitämistä ennallaan. Nyt on se hetki, jolloin voimme oikeasti vaikuttaa siihen, toteutuvatko hallituksen leikkausesitykset myös käytännössä Vantaalla.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päiväkotien ryhmäkokojen säilyttäminen ja muita talousneuvotteluiden taisteiluita

Eilen käytiin käsittämättömät 12 tuntia kestäneet budjettineuvottelut ja sen perään nuijittiin neuvottelun pohjalta kaupunginhallituksen kokouksessa kasaan Vantaan vuoden 2016 talousarvio. Käsittämättömältä neuvottelujen pituus tuntui erityisesti siksi, että tulokset olivat laihoja. Yhtään määrärahaesitystä ei annettu mennä läpi, vaan ne tiputettiin keskustelematta pois. Sen sijaan aikaa tuhrattiin tuntitolkulla usein täysin turhanpäiväisten tekstilisäysten pohdintaan. Toki myös merkittävämpiä tekstimuutoksia saatiin aikaan, kuten Hämeenkylän koulun kestämättömään tilanteeseen puuttuva kirjaus, jonka mukaan koululla tehdään kevään 2016 aikana läpikotaiset selvitykset sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi.

 

Isoimmat meidän esittämämme asiat liittyivät määrärahalisäyksiin. Äänestimme neuvottelujen jälkeen jokaisesta määrärahaesityksestämme kaupunginhallituksen kokouksessa ja aiomme äänestää myös valtuustossa.

 

Yksi tärkeimmistä esityksistämme oli päiväkotien ryhmäkokojen säilyttäminen ennallaan (määrärahalisäys 375 000 euroa). Mielenkiintoista oli, että demarit eivät äänestäneet mukanamme, vaan kannattivat ryhmäkokojen kasvattamista, vaikka valtakunnallisessa politiikassa he ovat äänekkäästi puolustaneet ryhmäkokojen säilyttämistä nykyisellä tasolla. Hävisimme äänestyksen päiväkotien ryhmäkoista äänin 13 – 4 (2 vihreää, 1 vas ja 1 sd) ja näin ollen on lähes selvää, että päiväkotien ryhmäkoot tulevat ensi vuonna Vantaalla kasvamaan. Vantaan varhaiskasvatuksessa on tehty viime vuosina upeita, kansainvälistäkin tunnustusta saaneita uudistuksia ja saatu sillä tavoin kaupungille miljoonien säästöjä. Olisi ollut vähintäänkin kohtuullista tukea nyt vastavuoroisesti päiväkotien työtä tällä suhteellisen pienellä lisäpanoksella, jolla on kuitenkin todella suuri merkitys päiväkotien arjessa. Nyt näyttäisi siltä, että ryhmäkoot kasvavat 16 lapsen ryhmistä 18 lapsen ryhmiin aikuisten määrän säilyessä ennallaan.

Toinen paljon julkisuudessakin ollut tärkeä ja liian pienistä resursseista kärsivä alue on vanhusten kotihoito. Yhä suurempi osa vanhuksista pyritään pitämään kotonaan mahdollisimman pitkään ja kun vanhusten määrä samalla kasvaa, on lisäresurssien tarve noin 5%. Vantaalla resursseja kasvatetaan talousarviossa kuitenkin vain 1,5%. Näin ollen palvelun laatu kärsii entisestään. Me esitimme kaupunginhallituksessa 200 000 euron lisäystä, eli viiden uuden henkilön palkkaamista kotihoitoon. On inhimillisesti katsottuna erikoista, että vaikka kaikki tietävät, että hoitajat eivät nykyisilläkään resursseilla pysty tekemään työtään kiireen vuoksi kunnolla, ei tasoa pyritä pitämään edes nykyisellään, vaan sen annetaan tippua.

 

Muita esityksiämme olivat seuraavat:

 

– Maahanmuuttajien kototutumisen edistämiseen kielenopetuksen ja toiminnallisen työn kautta:

100 000 euroa Aikuisopistolle maahanmuuttajien kielikoulutukseen

50 000 euroa Silkinportin maahanmuuttajien matalan kynnyksen toimintojen laajentamiseen ja vahvistamiseen

 

– Koulujen ja päiväkotien sisäilmakorjauksiin 1,7 miljoonaa euroa lisää

 

– Koulu- ja päiväkotiruuan laadun parantamiseen laskemalla Vantaan Tilapalvelut Oy Vantin tehostamistavoitetta kolmesta prosentista kahteen prosenttiin. Vantissa on tehty tehostamistoimenpiteitä useina vuosina peräkkäin ja monesta suunnasta tulleen palautteen perusteella niin ruuan kuin siivouksenkin laatu on tippunut jo liikaa. Tehostamista ei voi jatkaa loputtomiin.

*

Emme siis saaneet läpi yhtäkään ajamaamme määrärahan lisäystä, mutta sen sijaan muutamia enemmän tai vähemmän oleellisia tekstilisäyksiä saimme läpi. Tärkeimpänä niistä oli uusi sitova tavoite ”Kasvihuonepäästöjen vähentäminen”, tavoitetasona kolmen prosentin vähennys. Lisäksi saimme läpi kirjauksen kiinteistöjen kuntotarkastelun laajentamisesta myös sisäilmaongelmien tarkasteluun: ”Investointisuunnittelussa huomioidaan kiinteistöjen käyttäjien terveys, ja sisäilmaongelmat otetaan mukaan kiinteistöjen kuntotarkasteluun rakennetarkastelun lisäksi.”

 

Enemmän hallinnollisiin asioihin liittyen saimme läpi kirjauksen, jonka mukaan merkittävämpien päätösten tueksi tullaan luottamushenkilöille laatimaan nykyistä parempia vaikutusten ja riskien arviointeja. Tämä on tärkeää tilanteissa, joissa joudumme mahdollisesti päättämään isommista palveluiden muutoksista ja päätöksillä on laajoja vaikutuksia kuntalaisten hyvinvointiin. Lisäksi saimme läpi tavoitteen luoda kannustimia uusiutuvan energian monipuoliseen hyödyntämiseen.

 

Lisäksi puolsimme useita vassareiden esityksiä, mm. 600 000 euron lisäystä ennaltaehkäisevään lastensuojeluun ja kirjausta, jonka mukaan Vantaa tekee kaikkensa, etteivät joukkoliikenteen lippujen hinnat kohoa tulevina vuosina (uhkana on jopa 11% korotukset). Demarit tekivät esityksen subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttämisestä ennallaan. Kannatimme sitä, vaikka pidin sitä hieman epärealistisena, koska he eivät esittäneet siihen mitään lisärahaa, vaikka sen kustannukset suhteessa neuvottelun pohjana olleeseen talousarvioon ovat yli 300 000 euroa.

 

Kaiken kaikkiaan neuvotteluista jäi (jälleen) aika hölmö olo. Yli kolmekymmentä ihmistä, joista moni kovapaikkaisia apulaiskaupunginjohtajia ja muita korkeita virkamiehiä, istuu 13,5 tuntia huoneessa ja tuloksena on muutama tekstimuutos. Useampikin henkilö vaikutti lievästi sanottuna turhautuneelta. No, taistelu jatkuu valtuustossa muutaman viikon kuluttua.