Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2012

Vantaan tulevaisuus voi olla valoisa

Vantaalla on paljon hyvää. On kauniita asuinalueita ja metsiä, yhteisöllisyyttä ja luovuutta sekä Suomen parhaat julkisen liikenteen yhteydet joka puolelle Suomea ja maailmaa. Hallinnossa moni asia on paljon järkevämmin hoidettu kuin esimerkiksi Helsingissä.

Kun katsellaan Vantaan tulevaisuutta taloudellisin mittarein, ei nykytilanne ehkä suoraan paperilta katsoen näytä hyvältä. Velkaa per asukas on 4000 euroa, mikä on Suomen kärkeä.

Tilanne ei ole kuitenkaan niin paha kuin miltä heti näyttää. Velkaa on otettu lähinnä investointeja varten. Ja investoinnit näyttäisivät olevan järkeviä. Koivukylän kylkeen kasvaa kaunis Leinelän alue, Länsi-Vantaalle suuri Marja-Vantaan kaupunginosa. Kehärataa pitkin pääsee pian kymmenessä minuutissa Tikkurilasta lentoasemalle. Velalla rakennetut hankkeet tulevan kasvattamaan Vantaan keräämiä verotuloja muutaman vuoden kuluessa, ja tilanne kääntyy parempaan.

Muutamat seuraavat vuodet tulevat olemaan tiukkoja, kun investoinnit eivät vielä tuo veroroposia kaupungin kassaan. Vantaan kaupunginjohtajan esittelemässä tasapainottamis- ja velkaohjelmassa on siitä johtuen ensi vuosiksi suunniteltu isoja palveluiden leikkauksia. Tämä on todella lyhytnäköistä ja typerää. Vähän kuin ottaisimme tukea tarvitsevilta lainaa, jonka maksamme sitten korkojen kera parin vuoden päästä takaisin. Joko järjestämme nyt ennaltaehkäiseviä palveluita: perheille kotipalvelua, lapsille kouluavustajia, vanhuksille kotona-asumiseen tukea jne. Tai sitten maksamme isomman laskun korjaavista toimenpiteistä: huostaanotoista, erityisopetuksesta ja vanhusten laitoshoidon kustannuksista.

Keväällä Vantaan kaupunginvaltuustolle esiteltiin energiansäästöön tähtäävän Julia2030-hankkeen saavutuksia. Hankkeeseen oli osallistunut 1% Vantaan julkisista rakennuksista (koulu, päiväkoti, kirjasto jne). Tulosten mukaan säästöä oli kertynyt vuodessa 100 000 euroa. Vantaan Vihreät esittivät, että vastaaviin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin kaupungin kaikissa kiinteistössä ja siitä säästyvillä miljoonilla euroilla pidettäisiin kiinni niistä ennaltaehkäisevistä palveluista, joita ”tasapainottamis”- ja velkaohjelmassa on päätetty säästää. Tämä ehdotus on kaikunut kuuroille korville.

Kaupungin tulevaisuutta pohdittaessa on tehtävä kauaskantoisia päätöksiä. On osattava ottaa käyttöön myös uusia toimintatapoja, joista energinsäästöohjelma on hyvä esimerkki. Tuuletetaan vanhakantaista ajattelua, ajatellaan luovasti ja vastuullisesti. Siten saamme tänne myös paljon uusia, tyytyväisiä vantaalaisia. Vantaan tulevaisuus voi olla valoisa.

 

Vantaan tulevaisuus voi olla valoisa

Vantaalla on paljon hyvää. On kauniita asuinalueita ja metsiä, yhteisöllisyyttä ja luovuutta sekä Suomen parhaat julkisen liikenteen yhteydet joka puolelle Suomea ja maailmaa. Hallinnossa moni asia on paljon järkevämmin hoidettu kuin esimerkiksi Helsingissä.

Kun katsellaan Vantaan tulevaisuutta taloudellisin mittarein, ei nykytilanne ehkä suoraan paperilta katsoen näytä hyvältä. Velkaa per asukas on 4000 euroa, mikä on Suomen kärkeä.

Tilanne ei ole kuitenkaan niin paha kuin miltä heti näyttää. Velkaa on otettu lähinnä investointeja varten. Ja investoinnit näyttäisivät olevan järkeviä. Koivukylän kylkeen kasvaa kaunis Leinelän alue, Länsi-Vantaalle suuri Marja-Vantaan kaupunginosa. Kehärataa pitkin pääsee pian kymmenessä minuutissa Tikkurilasta lentoasemalle. Velalla rakennetut hankkeet tulevan kasvattamaan Vantaan keräämiä verotuloja muutaman vuoden kuluessa, ja tilanne kääntyy parempaan.

Muutamat seuraavat vuodet tulevat olemaan tiukkoja, kun investoinnit eivät vielä tuo veroroposia kaupungin kassaan. Vantaan kaupunginjohtajan esittelemässä tasapainottamis- ja velkaohjelmassa on siitä johtuen ensi vuosiksi suunniteltu isoja palveluiden leikkauksia. Tämä on todella lyhytnäköistä ja typerää. Vähän kuin ottaisimme tukea tarvitsevilta lainaa, jonka maksamme sitten korkojen kera parin vuoden päästä takaisin. Joko järjestämme nyt ennaltaehkäiseviä palveluita: perheille kotipalvelua, lapsille kouluavustajia, vanhuksille kotona-asumiseen tukea jne. Tai sitten maksamme isomman laskun korjaavista toimenpiteistä: huostaanotoista, erityisopetuksesta ja vanhusten laitoshoidon kustannuksista.

Keväällä Vantaan kaupunginvaltuustolle esiteltiin energiansäästöön tähtäävän Julia2030-hankkeen saavutuksia. Hankkeeseen oli osallistunut 1% Vantaan julkisista rakennuksista (koulu, päiväkoti, kirjasto jne). Tulosten mukaan säästöä oli kertynyt vuodessa 100 000 euroa. Vantaan Vihreät esittivät, että vastaaviin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin kaupungin kaikissa kiinteistössä ja siitä säästyvillä miljoonilla euroilla pidettäisiin kiinni niistä ennaltaehkäisevistä palveluista, joita ”tasapainottamis”- ja velkaohjelmassa on päätetty säästää. Tämä ehdotus on kaikunut kuuroille korville.

Kaupungin tulevaisuutta pohdittaessa on tehtävä kauaskantoisia päätöksiä. On osattava ottaa käyttöön myös uusia toimintatapoja, joista energinsäästöohjelma on hyvä esimerkki. Tuuletetaan vanhakantaista ajattelua, ajatellaan luovasti ja vastuullisesti. Siten saamme tänne myös paljon uusia, tyytyväisiä vantaalaisia. Vantaan tulevaisuus voi olla valoisa.

 

Yksinäisyys kaupungissa, ja mitä sille voisi tehdä

Vaalien myötä olen viettänyt paljon tavallista enemmän aikaa kadulla ihmisten kanssa jutellen. Olen nähnyt uuden puolen Vantaasta.

Olen tarjonnut kahvia, teetä ja pullaa Vantaan eri lähiöissä. Monet kävelevät kiireisinä ohi. Itsekin olisin yleensä yksi heistä. Kun vaalityön myötä pysyn useita tunteja paikallani ja tapaan niitä, joilla ei ole kiire mihinkään, olen nähnyt asioita uudella tavalla.

Kaupungissa asuu paljon yksinäisiä ihmisiä. Joka paikassa johon olemme pysähtyneet kahvipannun kanssa, ilmestyy pian lähialueen asukas tai pari, jotka jäävät juttelemaan pitkäksi aikaa. Ensin aloitetaan vaaleista, mutta lopulta jutellaan arjen pienistä iloista ja suruista, elämästä. Nämä ihmiset eivät todellisuudessa ole tippaakaan kiinnostuneita vaaleista. He ovat kiinnostuneita toisen ihmisen seurasta ja mahdollisuudesta jakaa ajatuksia, koska heillä ei siihen tavallisesti ole mahdollisuutta.

Monissa lähiöissä paikallinen pubi on ainoa paikka, jossa voi istua alas ja tavata muita. Mutta jos ei halua viettää iltojaan tuopin ääressä, missä voi tavata muita ihmisiä?

Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että yksi isoimmista syistä eri ikäisten ihmisten syrjäytymiseen on yksinäisyys. Useimmista suomalaisista kaupungeista puuttuu tiloja, joissa olisi mahdollista tavata ihmisiä humaltumatta tai ostamatta ylihintaisia kahvilatuotteita.

Vantaalla on paljon työttömiä, jotka istuvat kotonaan ja toivovat, että he kelpaisivat vielä johonkin, pääsisivät tapaamaan muita ihmisiä ja tekemään jotain hyödyllistä. Miksemme ottaisi käyttöön lähiöissä olevia tyhjiä tiloja ja perustaisi kohtaamispaikkoja. Niissä voisi olla myynnissä kahvia ja pullaa omakustannehintaan, lehtiä luettavaksi, lautapelejä pelattavaksi. Kuka tahansa voisi poiketa sisään ja jutella muiden kanssa. Tilojen emänniksi ja isänniksi palkattaisiin paikallisia työttömiä. Ohjelmassa voisi olla neulepiirejä, korttipeli-iltoja, tai vaikka avoimen päiväkodin kaltaista pientä lastenhoitotoimintaa.

Uskon, että kylätalo olisi hyvä ja edullinen tapa ehkäistä yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja jopa päihdeongelmia.

Yksinäisyys kaupungissa, ja mitä sille voisi tehdä

Vaalien myötä olen viettänyt paljon tavallista enemmän aikaa kadulla ihmisten kanssa jutellen. Olen nähnyt uuden puolen Vantaasta.

Olen tarjonnut kahvia, teetä ja pullaa Vantaan eri lähiöissä. Monet kävelevät kiireisinä ohi. Itsekin olisin yleensä yksi heistä. Kun vaalityön myötä pysyn useita tunteja paikallani ja tapaan niitä, joilla ei ole kiire mihinkään, olen nähnyt asioita uudella tavalla.

Kaupungissa asuu paljon yksinäisiä ihmisiä. Joka paikassa johon olemme pysähtyneet kahvipannun kanssa, ilmestyy pian lähialueen asukas tai pari, jotka jäävät juttelemaan pitkäksi aikaa. Ensin aloitetaan vaaleista, mutta lopulta jutellaan arjen pienistä iloista ja suruista, elämästä. Nämä ihmiset eivät todellisuudessa ole tippaakaan kiinnostuneita vaaleista. He ovat kiinnostuneita toisen ihmisen seurasta ja mahdollisuudesta jakaa ajatuksia, koska heillä ei siihen tavallisesti ole mahdollisuutta.

Monissa lähiöissä paikallinen pubi on ainoa paikka, jossa voi istua alas ja tavata muita. Mutta jos ei halua viettää iltojaan tuopin ääressä, missä voi tavata muita ihmisiä?

Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että yksi isoimmista syistä eri ikäisten ihmisten syrjäytymiseen on yksinäisyys. Useimmista suomalaisista kaupungeista puuttuu tiloja, joissa olisi mahdollista tavata ihmisiä humaltumatta tai ostamatta ylihintaisia kahvilatuotteita.

Vantaalla on paljon työttömiä, jotka istuvat kotonaan ja toivovat, että he kelpaisivat vielä johonkin, pääsisivät tapaamaan muita ihmisiä ja tekemään jotain hyödyllistä. Miksemme ottaisi käyttöön lähiöissä olevia tyhjiä tiloja ja perustaisi kohtaamispaikkoja. Niissä voisi olla myynnissä kahvia ja pullaa omakustannehintaan, lehtiä luettavaksi, lautapelejä pelattavaksi. Kuka tahansa voisi poiketa sisään ja jutella muiden kanssa. Tilojen emänniksi ja isänniksi palkattaisiin paikallisia työttömiä. Ohjelmassa voisi olla neulepiirejä, korttipeli-iltoja, tai vaikka avoimen päiväkodin kaltaista pientä lastenhoitotoimintaa.

Uskon, että kylätalo olisi hyvä ja edullinen tapa ehkäistä yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja jopa päihdeongelmia.

Nuorten syrjäytymistä voidaan torjua

Nuorten syrjäytyminen on noussut yhdeksi suurimmista puheenaiheista Suomessa tänä syksynä. Ihan oikeita ratkaisujakin voitaisiin alkaa pikku hiljaa kehittää pelkän puhumisen sijaan.

Olen toiminut useamman vuoden ruohonjuuritasolla nuorten parissa järjestäen syrjäytymistä ehkäiseviä matalan kynnyksen harrastustoimintoja lähiönuorille Vantaalla ja Itä-Helsingissä, perhesirkusta kriisissä oleville perheille, yhteisöllistä toimintaa kotiinsa jo pahasti syrjäytyneille ja etsivän nuorisotyön esiin kaivamille. Tällä hetkellä koordinoin laajaa nuorisohanketta, jonka tavoitteet liittyvät samoin erittäin vahvasti syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Monenlaisia tarinoita ja esimerkkejä on tässä ajassa tullut vastaan.

Olen oppinut, että usein syrjäytymisuhan taustalla on: 1. menetetty usko omiin kykyihin, 2. kokemus yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta – ei kuulu mihinkään yhteisöön, 3. kapea maailmankuva – horisointissa ei näy mitään parempaa, haaveet puuttuvat. 4. oma identiteetti on kateissa

Jotta nuori syrjäytyisi, täytyy tilanteen jatkua jonkin aikaa. Omanarvontuntoa ei menetä hetkessä, kokemus kuulumisesta johonkin katoaa vasta kun jäljellä ei ole mitään kodin ulkopuolista yhteisöä.

Ikävä kyllä syrjäytymisen tilaan joutuneelle nuorelle tarjotaan usein ratkaisuksi masennuslääkettä. Todellisuudessa tulisi ratkaista ongelma, jonka myötä nuori on joutunut siihen tilaan. Tulisi tarjota onnistumisen kokemuksia, jotka ehkä koulussa on jäänyt saamatta. Kaikki eivät ole lahjakkaita kouluaineissa ja kokevat yhdeksän vuotta häpeää ja huonommuutta. Tulisi tarjota tilaisuuksia löytää uusia yhteisöjä, joissa voi kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenään.

Nykyisessä työssäni Myrsky-hankkeen projektipäällikkönä olen nähnyt, kuinka mm. taideprojektit voivat toimia tällaisina matalan kynnyksen paikkoina, joissa nuoret voivat voimaantua ja kerätä itseluottamusta ja kokemuksia yhteisöllisyydestä. Tämä on myös merkki siitä, että mikäli nuorilla olisi ollut merkityksellinen harrastus, olisi jopa todennäköistä, ettei suuria ongelmia olisi koskaan tullutkaan.

Myös kunnan palveluissa on kehitetty hyviä toimintamalleja.

Helsingissä on jo useiden vuosien ajan ollut käynnissä laaja Luotsi-toiminta, jossa vaikeassa tilanteessa olevat 12-15 -vuotiaat nuoret löydetään tehokkaan avun piiriin yläasteella. Nuori päätyy Luotsiin, jos koululla tai sosiaalitoimella on nuoresta erityinen huoli. Luotsi-toimintaa vetää moniammatillinen tiimi, joka tukee tiiviisti aina vuoden ajan kutakin mukaan tullutta nuorta. Osallistuvia nuoria ei tueta yksinäisinä saarekkeina, vaan mukaan toimintaan otetaan nuoren elämänpiiri: vanhemmat, koulu ja vapaa-ajan toiminta. Lisäksi nuoret pääsevät kokeilemaan uusia harrastuksia, nuoret käyvät yhdessä aikuisten kanssa esimerkiksi melomassa ja ratsastamassa. Luotsi-toiminta on todettu tehokkaaksi tavaksi tarttua nuoren vaikeaan tilanteeseen tarpeeksi ajoissa ja Helsingissä onkin nykyään jo kuusi Luotsi-ryhmää eri puolilla kaupunkia.

Jos päätöksiä tehtäisiin pitkän tähtäimen hyvinvointia ajatellen, Luotsin kaltainen toimintamalli kannattaisi rakentaa kaikkialle – myös, ja erityisesti, Vantaalle. Lisäksi olisi kiinnitettävä nykyistä paljon enemmän huomiota niihin nuoriin, jotka eivät viihdy eivätkä pärjää koulussa. Tarvitaan erilaisia oppimisympäristöjä: pajakouluja, joustavaa perusopetusta.

Kunnan olisi myös tarjottava jokaiselle nuorelle mahdollisuus merkitykselliseen harrastukseen. Sitä edistäisi koottu tiedotus harrastusmahdollisuuksista (esimerkiksi kaikkien koululaisten vanhemmat saavuttavan Wilman kautta muutaman kerran vuodessa) sekä erityinen harrastusraha vähävaraisten perheiden lapsille.

Nuorten syrjäytymisuhka kannattaa ottaa tosissaan – välineitä syrjäytymisen torjuntaan on.

 

Kaikille töitä

Osallistuin tänään työllisyysaiheiseen vaalipaneeliin Korsossa. Työllisyyden hoito on yhä tärkeämmäksi käyvä aihe, johon monien on vaikea ottaa kunnolla kantaa. Työllisyyspalveluiden tukiviidakko, erilaiset palvelutoiminnot ja terminologia vaativat turistilta aikamoista perehtymistä ennen kuin kokonaisuus on hallussa.

Vantaalla työllisyysasiat on (ehkä monien mielestä yllättäen) hoidettu harvinaisen hyvin. Kun nuorten yhteiskuntatakuu (eli takuu siitä, että nuori saa kolmen kuukauden sisällä koulutus tai työpaikan) astuu ensi vuoden alussa voimaan, on Helsinki pulassa, kun joutuu keksimään ”sijoituskohteen” jopa tuhannelle nuorelle, joilla ei ole koulutus- eikä työpaikkaa. Vantaalla ongelmaa ei ole, sillä nuorille suunnattua ohjaus- ja tukipalvelua on pidetty yllä ilman pakkoa jo useiden vuosien ajan. Tämä panostus alkaakin nyt tuottaa tulosta. Vantaalla nuorten työttömyys on laskenut noin 20% viimeisen vuoden aikana, kun Helsingissä ja Espoossa se on noussut.

Taas yksi todiste siitä, että ennalta ehkäisevät toimenpiteet maksavat itsensä takaisin niin hyvinvoivempina ihmisinä kuin taloudellisina säästöinäkin.

Yli 50-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien osalta luvut eivät ole yhtä kannustavia. Toinen hankalasti työllistyvä ryhmä on maahanmuuttajat, joiden osuus työttömistä on jopa 35%. Jotta nämä passiivisessa työttömyyden tilassa ovat ihmiset saataisiin aktiiviseen, osallistuvaan rooliin yhteisössämme, on tehtävä isoja uudistuksia toimintatapoihin. Miksi istuttaa ihmisiä kodeissaan masentumassa, kun heille olisi tärkeitä tehtäviä monissa pienissä ja isoissa töissä kunnalla ja kausiluonteisissa töissä yrityksissä ja kolmannella sektorilla? Suurin osa ihmisistä voi paremmin, kun pääsee tekemään merkityksellistä työtä ja toimimaan yhdessä muiden kanssa.

Vantaalle olisikin otettava käyttöön ns. Paltamon malli. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikille löytyy töitä. Työt voivat olla joko erilaisia kunnalla tehtäviä työtehtäviä, kuten kouluisännän hommia, puistotyöntekijän töitä tai muita sen kaltaisia, tai kausiluonteisesti työntekijöitä voidaan ”vuokrata” eteenpäin yrityksiin tai yhdistyksiin vaikkapa remontti- tai leiriohjaajan töihin. Toimintaa organisoi ns. yhteiskunnallinen yritys, jota Paltamossa kutsuttiin ”Työvoimataloksi”. Työvoimatalossa tehdään myös pienimuotoista omaa työtä, kuten ompelu- ja puutöitä.

Paltamon malli antaisi kaikille mahdollisuuden aktiiviseen roolin yhteiskunnassa. Parhaimmillaan se voi toimia välivaiheena matkalla kohti perustuloa, jossa ihmisten on mahdollista ilman välissä toimivia tahoja ottaa itsenäisesti vastaan lyhytkestoisiakin töitä ja tulla silti toimeen. Mutta perustulosta ehkä joskus myöhemmin lisää.

Kuntavaaliehdokas Åstrand työllisyyttä koskevassa vaalipaneelissa Korsossa 4.10.2012
Kuva: Minna Kuusela

Kaikille töitä

Osallistuin tänään työllisyysaiheiseen vaalipaneeliin Korsossa. Työllisyyden hoito on yhä tärkeämmäksi käyvä aihe, johon monien on vaikea ottaa kunnolla kantaa. Työllisyyspalveluiden tukiviidakko, erilaiset palvelutoiminnot ja terminologia vaativat turistilta aikamoista perehtymistä ennen kuin kokonaisuus on hallussa.

Vantaalla työllisyysasiat on (ehkä monien mielestä yllättäen) hoidettu harvinaisen hyvin. Kun nuorten yhteiskuntatakuu (eli takuu siitä, että nuori saa kolmen kuukauden sisällä koulutus tai työpaikan) astuu ensi vuoden alussa voimaan, on Helsinki pulassa, kun joutuu keksimään ”sijoituskohteen” jopa tuhannelle nuorelle, joilla ei ole koulutus- eikä työpaikkaa. Vantaalla ongelmaa ei ole, sillä nuorille suunnattua ohjaus- ja tukipalvelua on pidetty yllä ilman pakkoa jo useiden vuosien ajan. Tämä panostus alkaakin nyt tuottaa tulosta. Vantaalla nuorten työttömyys on laskenut noin 20% viimeisen vuoden aikana, kun Helsingissä ja Espoossa se on noussut.

Taas yksi todiste siitä, että ennalta ehkäisevät toimenpiteet maksavat itsensä takaisin niin hyvinvoivempina ihmisinä kuin taloudellisina säästöinäkin.

Yli 50-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien osalta luvut eivät ole yhtä kannustavia. Toinen hankalasti työllistyvä ryhmä on maahanmuuttajat, joiden osuus työttömistä on jopa 35%. Jotta nämä passiivisessa työttömyyden tilassa ovat ihmiset saataisiin aktiiviseen, osallistuvaan rooliin yhteisössämme, on tehtävä isoja uudistuksia toimintatapoihin. Miksi istuttaa ihmisiä kodeissaan masentumassa, kun heille olisi tärkeitä tehtäviä monissa pienissä ja isoissa töissä kunnalla ja kausiluonteisissa töissä yrityksissä ja kolmannella sektorilla? Suurin osa ihmisistä voi paremmin, kun pääsee tekemään merkityksellistä työtä ja toimimaan yhdessä muiden kanssa.

Vantaalle olisikin otettava käyttöön ns. Paltamon malli. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikille löytyy töitä. Työt voivat olla joko erilaisia kunnalla tehtäviä työtehtäviä, kuten kouluisännän hommia, puistotyöntekijän töitä tai muita sen kaltaisia, tai kausiluonteisesti työntekijöitä voidaan ”vuokrata” eteenpäin yrityksiin tai yhdistyksiin vaikkapa remontti- tai leiriohjaajan töihin. Toimintaa organisoi ns. yhteiskunnallinen yritys, jota Paltamossa kutsuttiin ”Työvoimataloksi”. Työvoimatalossa tehdään myös pienimuotoista omaa työtä, kuten ompelu- ja puutöitä.

Paltamon malli antaisi kaikille mahdollisuuden aktiiviseen roolin yhteiskunnassa. Parhaimmillaan se voi toimia välivaiheena matkalla kohti perustuloa, jossa ihmisten on mahdollista ilman välissä toimivia tahoja ottaa itsenäisesti vastaan lyhytkestoisiakin töitä ja tulla silti toimeen. Mutta perustulosta ehkä joskus myöhemmin lisää.

Kuntavaaliehdokas Åstrand työllisyyttä koskevassa vaalipaneelissa Korsossa 4.10.2012
Kuva: Minna Kuusela