Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2012

Pekka Haavisto, unelmieni presidentti

Kun minulta on kysytty,  kuka on idolisi tai esikuvasi, on minun ollut vaikea vastata. On ihmisiä, jotka toimivat joillain elämänalueilla ihailtavasti, mutta saattavat samaan aikaan olla pikkusieluisia egoisteja tai toimia toisinajattelijoita kohtaan epäarvostavasti. Politiikassa toimiessa kai pitäisi ihailla jotakin oman puolueensa kärkihahmoa. En ole koskaan kuitenkaan oikein syttynyt niin kovasti kenenkään puolesta, että seuraisin tätä esikuvanani.

Pekka Haavisto on kuitenkin presidentinvaalikampanjansa myötä herättänyt minussa uudenlaista ihailua, ja huomaan pitäväni häntä jonkinlaisena poliittisena esikuvana. Pekassa on jotain sellaista syvää ja rauhallista humaania viisautta, joka erottaa hänet muista. Hän ei ”suvaitse muita” ylhäältä käsin. Hän arvostaa ja kuuntelee kaikkia, yrittää aidosti ymmärtää erilaisia ihmisiä ja heidän lähtökohtiaan. Hänessä on niin sydämen viisautta, käytännönläheistä tekijää kuin kirkasta älykköäkin. Omalla rauhallisella, analyyttisella otteellaan hän tarkastelee niin pieniä kuin isojakin maailman kysymyksiä ja hänellä tuntuu olevan loppuun asti mietitty oma ajatus jokaiseen kysymykseen. Monesti hänen vastauksensa on sellainen, että itse ihan hämmästyy: miksei tuotakin ikuisuuskysymystä ole koskaan tultu ajatelleeksi noin! Pekalta ei kuule latteuksia tai itsestäänselvyyksiä.
Pekasta tulisi hieno presidentti. Hän ottaisi aidosti esiin yhteiskunnan epäkohtia, laajasti, ei pelkästään vihreille tyypillisissä kysymyksissä. Hän voisi yhdistää jakaantumassa olevaa kansaa lämpimällä, kuuntelevalla otteellaan. 

Todennäköistä on, että unelmieni presidentti jää vielä unelmaksi. Mutta olen todella iloinen siitä, että olen löytänyt ihmisen, jota voin todella katsoa ylöspäin ihaillen. Olen monesti ollut pettynyt politiikkaan. Liian monille se on kenttä, jossa voi toteuttaa omaa egotrippiä. Liian usein keskitytään vain oman musta-valkoisen totuuskäsityksen eteenpäin ajamiseen, muita kuuntelematta. Pekasta olen saanut voimaa uskoa, että on myös muunlaisia toimintatapoja, ja myös niitä toteuttamalla voi päästä asemaan, jossa asioihin voi aidosti vaikuttaa.

Pekka Haavisto, unelmieni presidentti

Kun minulta on kysytty,  kuka on idolisi tai esikuvasi, on minun ollut vaikea vastata. On ihmisiä, jotka toimivat joillain elämänalueilla ihailtavasti, mutta saattavat samaan aikaan olla pikkusieluisia egoisteja tai toimia toisinajattelijoita kohtaan epäarvostavasti. Politiikassa toimiessa kai pitäisi ihailla jotakin oman puolueensa kärkihahmoa. En ole koskaan kuitenkaan oikein syttynyt niin kovasti kenenkään puolesta, että seuraisin tätä esikuvanani.

Pekka Haavisto on kuitenkin presidentinvaalikampanjansa myötä herättänyt minussa uudenlaista ihailua, ja huomaan pitäväni häntä jonkinlaisena poliittisena esikuvana. Pekassa on jotain sellaista syvää ja rauhallista humaania viisautta, joka erottaa hänet muista. Hän ei ”suvaitse muita” ylhäältä käsin. Hän arvostaa ja kuuntelee kaikkia, yrittää aidosti ymmärtää erilaisia ihmisiä ja heidän lähtökohtiaan. Hänessä on niin sydämen viisautta, käytännönläheistä tekijää kuin kirkasta älykköäkin. Omalla rauhallisella, analyyttisella otteellaan hän tarkastelee niin pieniä kuin isojakin maailman kysymyksiä ja hänellä tuntuu olevan loppuun asti mietitty oma ajatus jokaiseen kysymykseen. Monesti hänen vastauksensa on sellainen, että itse ihan hämmästyy: miksei tuotakin ikuisuuskysymystä ole koskaan tultu ajatelleeksi noin! Pekalta ei kuule latteuksia tai itsestäänselvyyksiä.
Pekasta tulisi hieno presidentti. Hän ottaisi aidosti esiin yhteiskunnan epäkohtia, laajasti, ei pelkästään vihreille tyypillisissä kysymyksissä. Hän voisi yhdistää jakaantumassa olevaa kansaa lämpimällä, kuuntelevalla otteellaan. 

Todennäköistä on, että unelmieni presidentti jää vielä unelmaksi. Mutta olen todella iloinen siitä, että olen löytänyt ihmisen, jota voin todella katsoa ylöspäin ihaillen. Olen monesti ollut pettynyt politiikkaan. Liian monille se on kenttä, jossa voi toteuttaa omaa egotrippiä. Liian usein keskitytään vain oman musta-valkoisen totuuskäsityksen eteenpäin ajamiseen, muita kuuntelematta. Pekasta olen saanut voimaa uskoa, että on myös muunlaisia toimintatapoja, ja myös niitä toteuttamalla voi päästä asemaan, jossa asioihin voi aidosti vaikuttaa.

Pekka Haavisto, unelmieni presidentti

Kun minulta on kysytty,  kuka on idolisi tai esikuvasi, on minun ollut vaikea vastata. On ihmisiä, jotka toimivat joillain elämänalueilla ihailtavasti, mutta saattavat samaan aikaan olla pikkusieluisia egoisteja tai toimia toisinajattelijoita kohtaan epäarvostavasti. Politiikassa toimiessa kai pitäisi ihailla jotakin oman puolueensa kärkihahmoa. En ole koskaan kuitenkaan oikein syttynyt niin kovasti kenenkään puolesta, että seuraisin tätä esikuvanani.

Pekka Haavisto on kuitenkin presidentinvaalikampanjansa myötä herättänyt minussa uudenlaista ihailua, ja huomaan pitäväni häntä jonkinlaisena poliittisena esikuvana. Pekassa on jotain sellaista syvää ja rauhallista humaania viisautta, joka erottaa hänet muista. Hän ei "suvaitse muita" ylhäältä käsin. Hän arvostaa ja kuuntelee kaikkia, yrittää aidosti ymmärtää erilaisia ihmisiä ja heidän lähtökohtiaan. Hänessä on niin sydämen viisautta, käytännönläheistä tekijää kuin kirkasta älykköäkin. Omalla rauhallisella, analyyttisella otteellaan hän tarkastelee niin pieniä kuin isojakin maailman kysymyksiä ja hänellä tuntuu olevan loppuun asti mietitty oma ajatus jokaiseen kysymykseen. Monesti hänen vastauksensa on sellainen, että itse ihan hämmästyy: miksei tuotakin ikuisuuskysymystä ole koskaan tultu ajatelleeksi noin! Pekalta ei kuule latteuksia tai itsestäänselvyyksiä.

Pekasta tulisi hieno presidentti. Hän ottaisi aidosti esiin yhteiskunnan epäkohtia, laajasti, ei pelkästään vihreille tyypillisissä kysymyksissä. Hän voisi yhdistää jakaantumassa olevaa kansaa lämpimällä, kuuntelevalla otteellaan. 


Todennäköistä on, että unelmieni presidentti jää vielä unelmaksi. Mutta olen todella iloinen siitä, että olen löytänyt ihmisen, jota voin todella katsoa ylöspäin ihaillen. Olen monesti ollut pettynyt politiikkaan. Liian monille se on kenttä, jossa voi toteuttaa omaa egotrippiä. Liian usein keskitytään vain oman musta-valkoisen totuuskäsityksen eteenpäin ajamiseen, muita kuuntelematta. Pekasta olen saanut voimaa uskoa, että on myös muunlaisia toimintatapoja, ja myös niitä toteuttamalla voi päästä asemaan, jossa asioihin voi aidosti vaikuttaa.